Yhteisiä päätöksiä yhdessä

Keskiviikko 18.11.2015 - Kristiina Sunell

Oletko lukenut kannattamasi puolueen ohjelman? Entä oman kuntasi tai kaupunkisi talousarvion ja toimintasuunnitelman 2016-2019? Eipä haittaa, vaikka et ehtisi tai olisi kiinnostunutkaan. Tärkeimmistä päätöksistä saa lukea paikallislehdistä, valmistelussa olevista asioista voi kenties keskustella sen luottamushenkilön kanssa jota viime vaaleissa äänestit.

Vuosia sitten silloiset naapurini järjestivät siivoustalkoot Tuulensuunkadun ja Meri-Naantalin välissä olevilla jyrkillä kallioilla. Haravoinnin lomassa jutellessa selvisi reippailun perimmäinen syy, tai itse asiassa ei selvinnyt: kallioon oltaisiin suunnittelemassa pysäköintihallia. Oliko kyse huhusta, ehdotuksesta vai päätöksestä - ei tietoa. "Ne aikovat tehdä niin". Kuka tai mikä on ananyymi "ne", joihin aina viitataan?

Pysäköintihalli-ajatus vaikutti järjettömältä. Sitä ei toteutettu. Mukavat naapurini muuttivat kuitenkin takaisin pääkaupunkiseudulle: "Ne" voivat taas ottaa suunnitelman naftaliinista, ei "niistä" tiedä.

Reipas esikoiseni huomautti, että paras keino vaikuttaa asioiden kulkuun on lähteminen mukaan politiikkaan. Ajatus tuntui ensin hankalalta, olinhan usein työn vuoksi aivan muualla kuin Naantalissa. Aikaa olisi oman yrityksen ja harrastusten takia kovin vähän. Halusin kuitenkin selvittää, miten kotikaupungissa päätöksiä tehdään. Ei keittiön pöydän ääressä tai naapurin grillijuhlissa pohtiminen toimi muutoin kuin keskinäisen kummastelun vertaistukiryhmänä.

Itselleni tärkein asia on edelleenkin yrittäjyys. Naantali taiteilijoiden kaupunkina ja merellisenä, aivan ehdottomasti parhaana paikkana asua on riittävä syy lukea esityslistat, jopa talousarviot ja toimintasuunnitelmat. Siksi siis politiikka.

Pikkukaupungissa puoluepolitiikalla on verrattain vähän merkitystä. Erityisesti Naantalin laajennuttua vaikuttaa siltä, että suurin painoarvo on mikro-aluepolitiikalla: läppäsilta ei kiinnosta mantereella asuvia eikä keskikaupungin rannat niitä, joilla on oma rauhansa merenrantatontillaan. Lapsiperheiden asioita ajavat enimmäkseen ne, joiden lapset ovat vielä pieniä.

Tunnen itseni onnekkaaksi ollessani tervetullut moniin eri yhteisöihin ja yhdistyksiin, poliittisesta kannasta riippumatta. Siitä luottamuksesta on paikallaan erittäin suuri ja nöyrä kiitos. Luottamus kantaa yksittäisten asioiden yli: on lupa olla omaa mieltään.

Yhteisiä päätöksiä tehdään yhdessä, keskustelemalla ja neuvotellen. Vain näin toimien ei tarvitse voivotella, mitä "ne" oikein aikovat. Yhteistyöhalu ja -kyky ovat tärkeämpiä kuin puoluekanta.

Lammasluoto: 200 % samaa mieltä

Lauantai 3.10.2015 - Kristiina Sunell

Kaavoitusasiat ovat puhuttaneet naantalilaisia viime kuukausina, Lammasluodon kaavoitus jo pari vuotta. Huolta on tunnettu ranta-alueiden säilymisestä ja maiseman muuttumisesta. Lisäksi on ilmaistu huolta päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja johdonmukaisuudesta.

Sain kuluneella viikolla runsaasti sähköpostia ja puheluita Kokoomuksen ryhmän Kruununjalokivi-lausunnon tiimoilta. Julkaisussa annetaan ymmärtää Lammasluodon säilyvän virkistysalueena; rakennusprojekteista ei mainita. Olenko julkaisusta täysin samaa mieltä? Kyllä, 100 % 

Entä keväällä 2015 julkaistu kannanotto, jossa todetaan "Naantalin Kokoomusnaiset ry puoltaa Lammasluodon ja Teljentien metsikön säilyttämistä avoimena virkistysalueena, kaikkien kultarantana. Alueelle ei tule kaavoittaa lisää rakennuksia". Olenko edelleen tällä kannalla? Täysin, 100 % jälleen. 

Ovatko nämä lausunnot ristiriidassa keskenään? Sellaisenaan ne ovat täysin samoilla linjoilla:

• Rantaraitti säilytetään
• Lammasluoto varataan veneilyä ja Naantalin Purjehdusseuran toimintaa palvelevaksi alueeksi
• Teljentien kenttä ja metsikkö säilytetään virkistys- ja ulkoilualueina.

Onko kaikki sanottu tai onko kaikki sanottu yksiselitteisesti ja aukottoman loogisesti? Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajalta kysyttäessä selviää, että "Kruununjalokivi"-kirjoitus ei sulje pois Lammasluodolle kaavailtavia kerrostaloja. Näin lausuntoa voi pitää vähintäänkin harhaanjohtavana, ja sitä olivatkin muut puolueet nopeasti kommentoimassa. 

Mitä voi olla, tai olla olematta, rivien välissä? 

• Rantaraitti on rantaraitti vain, jos se kulkee pitkin rantaa ja sieltä näkee merelle - muualtakin siis kuin Lammasluodon pysäköintialueen tai Teljentien metsän "suikaleen" kallion ja puiden tilalle rakennetun kerrostalon ikkunasta.
• Rakentaminen ja virkistyskäytön säilyttäminen eivät voi toteutua yhtäaikaisesti.
• Kerrostalojen - tai minkään asuinrakennusten - rakentaminen ei ole mahdollista ilman lisääntyvää liikennettä, parkkipaikkoja, taloille johtavia ajoväyliä ja roska-astioita.
• Kalevanlahti on syvyydeltään enintään kaksi metriä. Rakentamisen myötä lahti rämettyisi vahingoittaen myös Kylpylän rannan virkistysarvoa. Kruununjalokirveksi aluetta voisi nimittää enää vain sarkastisessa mielessä.

Ei ole olemassa "yllätysrantaa" jolle voitaisiin rakentaa vaikkapa As Oy Lehmänkäännös ja jonka takaa kulkisi rantaraitin korvaava Pettymysten polku. Meren ja rantaviivan välissä ei ole rakennusmaata eikä rivien välissä tilaa ketunhännälle. Ainoa alueelle harkittava rakennus voisi olla kuvassa Lammasluodolle hahmoteltu matala rakennus, mikäli sen tarkoitus on olla nuorten ja vammaisten vesiurheiluharrastusta tukeva huolto- tai kerhorakennus. Selkeyden vuoksi täsmennän vielä, että kuvassa sinisellä ympäröityjä, EI- merkittyjä rakennuksia ei pidä kaavailla näille paikoille, piirun verran niiden viereen, eikä muuallekaan Meri-Naantaliin.

Kuva kertoo yleensä enemmän kuin tuhat sanaa. Oheinen kuva kertoo minun mielipiteeni.

Lue lisää »

Ongelmista ratkaisuihin

Lauantai 19.9.2015 - Kristiina Sunell

Perjantain mielenilmaus tuli maksamaan kansantaloudelle sata miljoonaa euroa. Summalla olisi kuulemma saatu palkattua parituhatta työmiestä tai 2400 lähihoitajaa. Sosiaalisessa mediassa kiertää haaste, jolla EK velvoitetaan käyttämään ensi perjantain työpäivästä sata miljoonaa 2400 lähihoitajan palkkaamiseen, ja sitä seuraavan perjantain tehdystä työpäivästä jälleen sata miljoonaa parintuhannen työmiehen palkkaamiseen.

En kommentoi väittämien laskentamallia sinänsä. Haaste osoittaa kuitenkin vähintään kolme asiaa, joita on syytä pohtia ilman minkään aatteen tulipaloa. Ajatuksen hahmottamisessa auttaa ammattiliittojen erinomainen ehdotus johtamisen ja työelämän kehittämisellä aikaan saatavilla säästöillä, joilla voitaisiin korvata taloudelliset sopeutustoimet. Vain konkretia puuttuu, mutta sekin löytyy suhteellisen helposti:

2000 työmiehen palkalla saa palkattua 2400 lähihoitajaa. Onko se oikein?

Säästötoimien kohdistuminen pienipalkkaisiin ja raskasta työtä tekeviin hoito- ja pelastusalan ammattilaisiin on yksinkertaisesti kohtuutonta ja väärin. Olisi tärkeää vaatia ammattiliittoja sopimaan keskenään oikeudenmukaisesta palkkauksesta, jossa paperimiehet ja ahtaajat - korkeat palkkansa lakoilla uhkailemalla ansainneet - ja vastuullisesti sekä pakosta lakkojen ulkopuolelle jäävät hoito- ja pelastusalan ammattilaiset asetettaisiin oikeudenmukaisesti vähintään samalle viivalle. Samalla kokonaiskustannusrakenteella 2000 työmiehen palkka = 2000 lähihoitajan palkka. Ovatko työmiehet valmiita solidaarisuudesta laskemaan palkkojaan, jotta reiluus toteutuisi?

Arvaan vastauksen olevan "ei voi, koska....". Ehkäpä vaikka siksi, että terveys- ja pelastusalan työpaikat ovat julkisella sektorilla ja metallimiesten paikat yksityisellä sektorilla. Ratkaisu ei löydy mielenilmauksista tai sopeutustoimista, vaan vaaditaan juuri työelämän kehittämistä. Julkisen sektorin kokonaiskustannus kansantaloudelle on suuri ja aiheuttaa melkoista verotuspainetta. Organisaatioita on uudistettava ja kevennettävänä runsasta väliportaan hallintoa karsimalla ja tehostamalla. Näin saadaan enemmän varoja tuottavaan työhön. Näin saadaan myös julkiselta sektorilta keskiportaan hallinnon väkeä yksityiselle sektorille, kenties työpaikkoja tarjoavia yrityksiä perustamaan. Se vaatii toteutuakseen uudistuksia myös mm. koulutusjärjestelmältä.

MIelenilmauspäivänä jäi monen palkka saamatta. Onko se järkevää?

Edellisen kohdan ratkaisu on helpommin toteutettavissa, mikäli yrittäjyydestä tehdään pakollinen oppiaine peruskouluihin. Kohdasta kaksi ei tarvitsisi edes keskustella, jos logiikkakin olisi pakollinen oppiaine.

Se, että perjantain tulomenetysten summalla saisi parituhatta työpaikkaa, ei tarkoita sitä että tuona päivänä normaalisti töissä olemalla olisi tehty ylimääräistä liikevoittoa, jolla saisi lisää palkkarahoja. Menetetyn summan verran palkkarahaa ja verotuloja jäi mielenilmauksen takia saamatta.

Menetyksistä on mahdoton tehdä täysin objektiivista laskelmaa. Varmaa on vain, että mielenilmaukseen osallistunut lahjoitti päivän palkan verran aatteelle. Perjantai ei ollut työnantajan maksama vapaapäivä eivätkä liitot korvaa ansionmenetystä jäsenelleen. Tämähän ei ollut lakko.

Jotain positiivista seisahtuneessa perjantaissa oli silti. Vaikka mielenosoitukseen ei päässyt julkisin kulkuneuvoin, ammattiliittojen järjestämillä tilausbusseilla kuljetukset sujuivat. Eräänlainen tulonsiirto siis julkiselta liikenteeltä yksityisille kuljetusyrittäjille ja palkkarahaa niiden työntekijöille. Ammattiliittojen ja yrittäjien välien väitetään huonontuneen. Se on roskapuhetta. Liitot eivät näe mitään ongelmaa siinä, että niiden jäsenet pitävät palkattoman ja lakkokorvauksettoman mielenilmauspäivän ja kulkevat toritapahtumaan yrittäjiltä tilatuilla busseilla, jotka kustannetaan ammattiliittojen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla.

Työnseisausten aiheuttamat rästit saadaan helposti kurottua umpeen.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi perjantain tuotannon menetykset voitavan kuroa umpeen ja palveluissa liikevaihdon vain siirtyvän toiseen ajankohtaan. Mitään vähenemistä ei tapahtuisi.

Vaikka ekonomisteja usein parjataan syystä ja toisinaan myös syyttä, on Koski mielestäni oikeassa. Jos yhden työpäivän menetys voidaan vaivatta korvata työskentelemällä hieman tehokkaammin muina päivinä, olemme löytäneet myös ratkaisun kiisteltyyn työajan pidennykseen. Se on aivan tarpeetonta. Vartin verran enemmän paperikasan siirtelyä pinosta toiseen ei toisi kansantalouteen mitään lisää. Jos Kosken arvioima menetyksen umpeen kurominen on skaalattavissa, voidaan jopa siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Näin neljässä palkallisessa päivässä saadaan aikaan viiden päivän työpanos. Säästöillä palkataan lisää väkeä, vaikkapa ne kaksituhatta työmiestä ja lähihoitajaa.

Pysytäänkö puheväleissä?

Lauantai 5.9.2015 - Kristiina Sunell

Ludwig Wittgenstein kiteytti vuonna 1927 julkaistun väitöskirjansa lauseella »Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.» Wittgensteinin tutkimusala oli looginen empirismi, filosofian suuntaus, jonka mukaan todellisuutta koskevan tiedon tulee perustua kokemukseen ja havaintoihin.

Wittgenstein tuskin ennakoi sosiaalisen median tuloa. Hänen väitöskirjansa perusajatukset pätevät edelleen, vaikka käsite "tieto" sekoitetaan "väittämään" ja perusteluina käytetyt "kokemukset ja havainnot" ovat yhä enemmän vain äärimmäisiä ja äärimmäisen yksipuolisia näkemyksiä. Näin MTV ja Helsingin Sanomat sulkevat maahanmuuttoon liittyvät keskustelualueet. Blogistit kirjoittavat oman mielipiteensä, mutta estävät kommentoinnin. Facebook- kavereita poistetaan heidän mielipiteidensä vuoksi.

Jos siis emme voi edes puhua, pitää vaieta.

Kun keskustelu kielletään, linnoittaudumme omiin, samanmielisten nurkkiime, joita "väärä näkemys" ei häiritse. Mielipiteiden vaihtamisella ja keskustelun sallimisella on kuitenkin arvonsa: vaikka ei hyväksyisi, ehkä voi pyrkiä ymmärtämään. Aina ei ole merkitystä sillä, mitä sanotaan, vaan sillä, miksi niin sanotaan. Vaikka ei toinen minun mielipidettäni allekirjoittaisi, saisin ehkä lukea perustelut ja tilaisuuden avartaa omaa näkemystäni. Ja myös toisinpäin. Sitä mahdollisuutta en itse halua menettää.

Mitäkö mieltä olen asiasta, josta on niin vaikea puhua? Tämä artikkeli vastaa melkoisen hyvin näkemystäni. Sauli Niinistö: "Luulenpa, että ellei Euroopalla ole haasteeseen yhteiskuntien ja kansalaismielipiteen kannalta kestäviä yhteisiä vastauksia, alkaa ajan oloon tulla yhä enemmän kansallisia vastauksia". Lisäksi arvelen, että ellei Suomella ole kestävää yhteistä vastausta, emmekä kykene asiasta edes keskustelemaan, mielipiteet polarisoituvat yhä enemmän. Seuraukset on helppo arvata.

Tätä kirjoitusta saa kommentoida.

Ohi ja ali

Torstai 20.8.2015 klo 15.09 - Kristiina Sunell

Suomalaiset kykenevät edelleen osoittamaan aitoa talvisodan henkeä. Tuumaakaan ei anneta periksi. Virtuaalijuoksuhaudoista heitellään vihollisen suuntaan valikoituja kärjistyksiä, omien uskoa pönkitetään luovalla tilastojen tulkinnalla. Onnetonta on vain se, että käymme sisällissotaa.

Niinkutsutut yhteiskuntasopimusneuvottelut katkesivat tänään. Yrittäjiä ei pöytiin huolittu, mutta väliäkö tuolla. Ihmisen väitetään edelleen järkeilevän dinosaurusten lailla: pahan paikan tullen joko taistelemme tai pakenemme. Neuvotteleminen tai sopiminen eivät kuulu valikkoon. Pöydällä on etujärjestöjen arvovalta, jäsenmaksutulot ja kolmikannan eduskuntavaaleilla valittua edustuksellista demokratiaa suurempi valta. Yrittäjät eivät järjestä mielenosoitusta - meillä on liian kiire töissä - vaikka hiljainen unelma on olemassa: "Uskomme poliittiseen päätöksentekoon ja tuemme sitä. Siksihän me vaaliuurnilla käymme."

Perusongelma myönnetään lähes kaikissa puolueissa. Suomi ei euromaana voi enää korjata kilpailukykyään devalvoimalla. Yhteisvastuu kriisimaiden veloista, EU:n liittovaltiokehitys ja mahdottomuus vaikuttaa apupakettien myöntämiseen lienee perimmäinen motiivi Keskustan Paavo Väyrysen aloitteessa.  Vasemmistoliiton Li Andersson haluaa myös kansanäänestyksen euroon kuulumisesta. Korostettuna seikkana ei olekaan yhteisvastuun taloudellinen  riski Suomelle, vaan talouskurin ja sopeuttamisen välttäminen.

Neuvottelujen kariuduttua koko yhteiskuntaa koskeva ratkaisu on palannut vaaleila valittujen päättäjien käsiin. Mikäli tässäkään ei onnistuta ja syksy tietää lakkoja, vientiteollisuuden kuljetusten katkaisemista ja uhittelun lisääntymistä, edetään seuraavalle päättäjätasolle. Suomen kokonaisvelka ylittänee ensi vuoteen mennessä tason, joka tuo troikan sanelemaan ratkaisut - ja kätevästi myös ottamaan yhteistyökyvyttömyytemme syyt niskoilleen. Vastakkainasettelun aika ei tuolloinkaan ole vielä ohi, mutta kenties Kreikan tavoin löydämme sentään yhteisen vihollisen.

Kreikkalaisen dragman kolmas näytös

Keskiviikko 8.7.2015 - Kristiina Sunell

Kreikka - onko pakko kuulla siitä enää enempää?

Kreikka äänesti EI taloutensa sopeuttamistoimille, mutta se ei Kreikan mielestä tarkoita EI-ääntä rahavirroille muista euro-maista. Kahden tukipaketin jälkeen vaaditaan lisää.

Solidaarisuus, demokratia ja oikeudenmukaisuus ovat kaikki sanoja, joiden arvosisällöistä EU-maat ovat samaa mieltä. Periaate ei kuitenkaan ole sama kuin käytäntö. Ensimmäinen tukirahaerä kului pääasiassa Kreikalle lainoja myöntäneiden Ranskan, Saksan ja Englannin lainojen maksuun. Näiden lainoittajien ottama luottoriski Kreikalle annetuista lainoista jaettiin muidenkin EU-maiden kannettavaksi.

Toiselle tukipaketille haettiin Suomesta poliittisen painostuksen vuoksi vakuudet. Niiden pitävyydestä on vaikea saada selkoa, sillä todellisuudessa kysymys on tuottojenvaihtosopimuksesta. Suomi voisi saada vakuuksien ansiosta liki yhden miljardin verran takaisin luottotappiostaan - saman verran kuin Suomen tieverkoston korjausvelka. Suomen hallituksen tekemästä sopeutusohjelmasta löytynee muitakin kohteita, joihin nämä varat kipeästi tarvittaisiin. Olen kuitenkin skeptinen järjestelyn suhteen. Runsaan 30 vuoden työurani aikana olen oppinut, että jokainen alunperin salattavaksi yritetty sopimus sisältää epäilyttäviä kohtia. Samoin jokaiseen sopimukseen, johon haetaan allekirjoitus äärimmäiseen kiireeseen vedoten, on syytä lukea erityisellä huolella.

Kahdenvälisten lainojen lisäksi Suomi on lähettänyt varoja vakausvälineisiin. Eri arvioiden mukaan tähän mennessä on kertynyt yli 6 miljardin euron arvosta vastuita Kreikan lainoittamisesta ja takauksista. Se on nykyisen kestävyysvajeen verran. Mistä Suomi voisi säästää lisää, jotta voisi tukea Kreikkaa vielä enemmän?  Hendrik Ilveksen kysymys on kohtuullinen ja vastaamisen arvoinen.

Ajankäyttö turhiksi osoittautuneiden EU- kokousten tiimoilla alkaa jo hipoa ministeriemme kipukynnystä. Hyvä kysymys voisi kuulua: "miksi olemme vielä mukana?" sillä maksuosuutemme ei hallitusohjeman mukaan saa enää kasvaa. Suomi voi toimia vain vakautusvälineeseen sitomansa pääoman puitteissa. Tämä lienee päätös, joskin esimerkiksi valtionvarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen kaipaa selkeää tulkintaa vastuiden määrästä.

Kreikka vaatii rahoituksen jatkamista vedoten "pienen kreikkalaisen" ahdinkoon. Hätä on todellista ja riipaisevaa. Lääkkeet ja ruoka loppuvat köyhimmiltä, sillä korruptioon, tuloeroihin, eläkeiän nostamiseen muiden EU-maiden tasolle tai verotuksen oikeudenmukaisuuteen ei Kreikassa ole halua puuttua. EU ei voi ohittaa kansallisia vaaleja. Jos valtio mieluummin edelleen ostaa aseita ja neuvottelee niiden lisähankinnoista, maksaa venäläisen Gaspromin laskun ja säilyttää varakkaiden laivanvarustajien verovapauden kuin hankkii varoilla lääkkeitä sairailleen, se on heidän edustuksellinen ja itsenäinen, joskin julma päätöksensä. Se ei ole solidaarista, demokraattista eikä oikeudenmukaista. Mutta jos Kreikan valtio ei käytä 5,7 miljardin euron kultavarantojaan omien kansalaistensa terveydenhuoltoon, hätää voidaan lieventää ainoastaan muiden antamalla humanitäärisellä avulla. Rahalähetykset eivät ole yli viiteen vuoteen ohjautuneet oikeaan kohteeseen.

Rahoittavat euromaat eivät ole vaatineet antamiensa rahojen vastineeksi oikeuksia Kreikan suuriin kaasuesiintymiin, satamiin tai muuhun realisoitavaan omaisuuteen. Mielestäni niin olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Olisimme ostaneet ja maksaneet reilusti kuten kiinalaiset, jotka hankkivat kreikkalaisen sataman ja paransivat sen tuottavuutta merkittävästi. Tämäkin on jälkiviisautta. On kohtuullista ja oikein vihdoin vapauttaa Kreikka sitä kahlehtivasta eurosta ja antaa maalle sen kaipaama vastuu ja vapaus päättää omasta puolestaan.

Porkkanakeppi

Maanantai 1.6.2015

Uusi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström uhkaa työnantajia kela-maksulla. Tarkoituksena on saada noin miljardi lisätuloja valtion kassaan - ja tietysti tuoda hieman tasapuolisuutta yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Kela-maksu korvattiin aikoinaan työeläkemaksun korotuksella

Lauri Ihalainen, Jari Lindströmin edeltäjä, sopi SAK:n puheenjohtajana toimiessaan Kela-maksun poiston.  Pankkikriisin jälkeen muutos katsottiin tarpeelliseksi. Työnantajan kansaneläkemaksun suuruus oli keskimäärin 1,39 prosenttia työntekijän palkasta vielä vuonna 2009, jolloin solmittiin ns. sosiaalitupo.

Valtio kompensoi menetyksiä työeläkemaksun korotuksella. Työeläkevakuutusmaksua onkin korotettu vuosittain. Vuonna 2015 palkkasummasta laskettavasta TyEL-maksusta työnantajan osuus on 18 %. Työntekijän osuudeksi valtiolle tilitettävästä maksusta jää keskimäärin 6 %, työntekijän iästä riippuen.

Sivukustannukset kertaantuvat

Työeläkevakuutusmaksun lisäksi työnantaja maksaa palkasta muitakin sivukuluja. Tästä linkistä selviävät suorat sivukulut. Nämä eivät sisällä esimerkiksi työterveyshuoltoa tai sairauslomien kustannuksia. Kaavasta puuttuu tietysti tässä vaiheessa vasta ehdotuksena oleva kela-maksu.

Sivukustannuksilla on ikävä taipumus kertaantua. Näin vaikkapa 1,39 % lisämaksu pitää huomioida myös alihankinnoissa, kuljetuksissa ja kaikissa tuotannon vaiheissa aina kuluttajalle asti.

Kustannusten kasvaessa kuluttajahinnat nousevat

Tuotannon kustannusten nousu pitää voida ennakoida. Näin, jotta myynti osaisi hinnoitella tuotteet ja palvelut sekä asettaa myyntitavoitteet. Investoinnit ovat pitkäaikaisia sijoituksia, jotka maksetaan takaisin useammassa vuodessa. Äkkijarrutuksista seuraisi lomautuksia, irtisanomisia ja tuotannon siirtoa ulkomaille.

Pelkällä liikevaihdolla ei palkkoja makseta, vaan kannattavalla liiketoiminnalla. Kaava on suoraviivainen:

    Liikevaihto (eli myynti, yrityksen tuotteista ja palveluista laskuttama summa)

    - kustannukset (eli kaikki kulut, suorat ja välilliset sekä verot)

_______________________________________________________________

    = tulos

Liikkuvat osat ovat melko helppoja. Mikäli kela-maksu tai työeläkevakuutusmaksu aiheuttavat kustannusten nousua, pitää vain parantaa kilpailukykyä, myydä enemmän ja nostaa hintoja. Näin tulos pysyy samana. Mahdollisesti työllistämisen kynnys nousee, sillä kohonneet sivukustannukset maksetaan myös lomapalkoista ja -rahoista.

Hinnankorotukset eivät ole ongelma, jos vientikauppa vetää ja toimitusvarmuus on uskottava. Vuosittaista työaikaa ei tarvitse lisätä esimerkiksi sadalla tunnilla. Tehdään vain samassa ajassa enemmän töitä, entistäkin laadukkaammin, hyvässä yhteiskuntasopimuksen hengessä.

Tulonsiirto kuluttajalta valtiolle

Kertaantuneet työvoimakustannukset tulevat siis kuluttajan maksettavaksi, mikäli kustannusten nousua ei saada kompensoitua tuottavuuden kasvulla. Hintojen noustessa myös arvonlisäveroa maksetaan suhteellisesti enemmän. Käytännössä kuluttajan ostovoima vähenee, valtio saa lisätuloja.

Vaihtoehtoinen ehdotus

Saattaisin olla Jari Lindströmin kanssa kela-maksusta osittain samaa mieltä - tosin eri syistä, toisin perusteluin ja eri seuraamusolettamuksin. Mahdolliset kela-maksut voitaisiin mielestäni suorittaa rahastoon, josta korvattaisiin kaikki työntekijöiden sairauslomien kustannukset - niin kauan kuin rahaa riittää.

Jaan täysin ministerin näkemyksen johdon optio- ja bonusmaltin välttämättömyydestä. Yhteiskuntasopimus saadaan aikaiseksi vain, mikäli kaikki ovat valmiita tinkimään eduista. Nimittäin omista eduistaan, ei pelkästään toisten. Sopimus ei voi olla uhkailun tai kiristyksen lopputulos, ja lahjontaa tässä taloustilanteessa tuskin voi käyttää.

MIstä itse yrittäjänä ehdottaisin tingittävän? Kannatan kaikkien suorien ja välillisten yritystukien lopettamista. Mihin koiratarhaan se puolestaan todennäköisimmin kolahtaisi ja onko deflaatio välttämättä huono asia, on jo eri kirjoituksen aihe.

Äänestäjän vaalimainos

Maanantai 30.3.2015 - Kristiina Sunell

Tämä on yrittäjä-äänestäjän vaalimainos. Mielestäni päätöksentekijän paikka ei juurikaan eroa yritysjohtajan pestistä. Jos voisin laittaa "palvelukseen haetaan"- ilmoituksen, siinä lukisi näin:

Kiitämme kaikista saamistamme hakemuksista, joita onkin tähän mennessä kertynyt runsaasti. Haastattelemme parhaillaan ehdokkaita vaalipaneeleissa, toreilla ja kaduilla. Tässä vielä muutamia viime viikkojen vinkkejä.

• Lupaukset ovat miellyttävää kuultavaa, mutta näytöt vakuuttavat enemmän. Toivomme sinulta aikaisempia näyttöjä luottamustehtävistä. Olet todennäköisesti toiminut oman kotikuntasi päättäjänä. Miten valmistaudut kokouksiin, keitä kaikkia kuulet kun muodostat oman kantasi? Kerro tekemistäsi aloitteista.

• Todennäköisesti tulevassa työpaikassasi joudut tai pääset tekemisiin täysin vastakkaisia arvoja ja mielipiteitä edustavien tahojen kanssa. Emme enää halua nähdä ramman ankan tavoin toimivaa hallitusta, saati retorisia puheenvuoroja eduskunnan kyselytunnilla. Riitely ja periaatteellistaminen ei vie eteenpäin mitään asiaa. Tämä on yksi vaikeimpia taitoja: osaat neuvotella, keskityt pitkän aikavälin hyötyihin, et etsi palstatilaa itsetarkoituksillisilla kärjistyksillä.

• Ymmärrät liiketoimintaa. Hahmotat yritysten kansantaloudellisen merkityksen. Osaat erottaa yksinyrittäjän monikansallisesta konsernista - jos et, sinulla on aikaa ja mielenkiintoa selvittää erot. Saatat haluta leikata yritystukia, ja huomioit että suurin osa niistä menee nykyään tukien käsittelyyn ja suuryritysten työllistämisen tukemiseen. Otat tästäkin asiasta selvää.

• Olet rohkea ja rehellinen. Nykyisiä rakenteita ja yli varojen elämistä voisi pitää yllä veroja korottamalla ja ottamalla lisää velkaa, mutta rajansa silläkin. Huomaat kenties, että Suomella ei ole varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona, saati ilmaisena sairaalana ja opinahjona - tai jos olet toista mieltä, esitä konkreettinen laskelma anteliaisuuden rahoitusmallista.

• Jos esität kritiikkiä, esität myös vaihtoehtoja. Kaikkea ei välttämättä tarvitse keksiä itse. Pidä ovet avoimina, perusta aidosti ja aktiivisesti toimivia neuvonantajaryhmiä, kuuntele heitä. Jos olet oikein rohkea, kutsut mukaan henkilöitä myös oman puolueesi ulkopuolelta, jopa muitakin kuin politiikan aktiivisia toimijoita.

• On mukava tavata ehdokkaita. Älä kuitenkaan tule kutsumatta kotini tai työpaikkani ovelle virpomaan ja lausumaan loruasi. Älä hukuta minua sähköposti-, esite- ja lupaustulvaan kerran neljässä vuodessa, vaan kerro ajatuksistasi ja tekemisistäsi hieman tasaisemmin, vaalien välilläkin. Kysy vaikkapa vuoden välein, josko äänestäisin sinua vielä uudelleen. Olet mahdollisesti ehdolla myös seuraavissa vaaleissa, voit tehdä vaalityötä koko ajan.

Jos olet ehdokas tai jonkin ehdokkaan tukiryhmässä, voit mieluusti kommentoida tätä kirjoitusta. Lupaan julkaista vastauksesi. Saat myös vapaasti jakaa kirjoitustani, olitpa samaa tai eri mieltä. Palataan asiaan!

Puhutaanko jostain muusta?

Lauantai 14.2.2015 klo 20.03 - Kristiina Sunell

Mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta. On viisainta vaihtaa aihetta, jos keskustelu ajautuu jostain syystä epämukavuusalueelle. Se on kohteliasta. Se on myönteistä ajattelua. Lisäksi se on helpoin keino välttää tekemästä jotain epäkohdalle. Karpoilu on paheksuttavampaa kuin kolmen viisaan apinan tapa toimia: ei nähdä pahaa, ei kuulla pahaa, ei puhuta pahaa.

Venäjä ei ole turvallisuusuhka eikä Suomi voi tehdä mitään parantaakseen ukrainalaisten ahdinkoa. Kreikan vakuudet pitävät ja luottotappio olisi kovin pieni asia maailmankaikkeudessa. Missään ei ole luvattomia ongelmajätekaatopaikkoja - ja vaikka olisikin, ei niistä ole mitään vaaraa kenellekään. Suomalaiset koulutkaan eivät ole homeessa. Kaikki on oikein hyvin kun pahin kauhukuva on vältetty: keskiolutta tulee saamaan ruokakaupasta, vaikka Keskustapuolue voittaisi eduskuntavaalit. Hiljaa hyvä tulee?

Ehkäpä olisi syytä kieltää uutiset, ainakin lapsilta? MOT- ohjelmaan pitää laittaa varoitusteksti: "Tämän ohjelman katsominen saattaa pahoittaa mielesi".

Taukoamaton valittaminen ja ikävien asioitten jatkuva penkominen eivät edistä mitään asiaa. Samoin on tosiasioitten kiistämisen laita. Reinhold Niebuhrin sanoin: "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan". On mukavampaa olla tyyni ja viisashan vaikenee.

Ongelmien korjaaminen edellyttää tosiasioitten tunnistamista ja myöntämistä. Se on tärkeää myös siksi, että voidaan arvostaa niitä asioita, jotka eivät muuttamista kaipaa.

IT-ala mainettaan paremmaksi

Sunnuntai 4.1.2015 - Kristiina Sunell

Valtiovarainministeri Antti Rinne kertoo hiljattaisessa haastattelussa valtion käyttävän vuosittain kaksi miljardia euroa tietoteknisiin hankintoihin. Se on nelisen prosenttia koko valtion budjetista. Elokuussa lähettämäänsä selvityspyyntöön hän sai vastaukset saman vuoden joulukuun lopulla. Nyt mättää, mutta mikä?

Jokin maksaa liikaa

Saako rahalle vastinetta...

...tai onko sitä mietitty

Eipä pidä arvostella ehdottamatta parempaa toimintatapaa